Tottelevaisuuskoulutus

Toko eli koirien tottelevaisuuskoulutus on monipuolinen laji, jossa kisaamisen lisäksi paranee myös koiran arkitottelevaisuus ja ennen kaikkea yhteistyö omistajan ja koiran välillä. Toko on erinomainen lajivalinta ihmiselle, jonka intohimo on nimenomaan koiran kouluttamisessa, sillä tokossa koiralle saa opettaa monia erilaisia asioita. Näihin kuuluvat muun muassa seuraaminen, erilaisia noutamisia, merkitylle paikalle lähettäminen, paikallaan odottaminen ryhmässä muiden koirien kanssa ja erilaiset luoksetulot. 

Arkitottelevaisuus 

Arkitottelevaisuus on kaiken koiranpidon A ja O. Arjessa kauniisti käyttäytyvä ja hyvinkoulutettu koira on omistajansa ilon ja ylpeyden aihe. Arkitottelevaisuusharjoituksiin kuuluvat muun muassa kaunis hihnakävely, toisten koirien ja ihmisten ohitukset, paikalla pysyminen ja luoksetulo. Harjoitukset sopivat kaikille koirille ja koiranohjaajille.

Pentukurssit

Pentukursseja järjestetään PoKSilla säännöllisesti. Pentukurssin tavoitteena on esitellä pienille pennuille erilaisia asioita mahdollisimman monipuolisesti kurssin sallimissa puitteissa. Pentukurssilla pennuille ja ohjaajille pyritään tarjoamaan ensikosketusta moniin erilaisiin lajeihin ja tietenkin myös avaimet hyvään arkitottelevaisuuteen. Pentukurssille voi ilmoittautua pennun kanssa heti, kunhan sen rokotukset ovat kunnossa (myös aiemmin omalla vastuulla). Pentukursseille otamme alle vuoden ikäisiä koirakoita.


Yhteyshenkilö

Aino Lakiasuo
tokojaosto@gmail.com