Tokojaoston pienryhmät ja kouluttajat kevät 2027
Rally-toko
Ma 16.30-18.00 Perustaidoilla kisakuntoon, kouluttaja Arja Kettunen
Arja on ohjannut useita vuosia rally-tokon alkeis- ja alkeisjatkoryhmiä. Periaatteena on hyvä perustaitojen oppiminen, jotta koiran ja ohjaajan edistyminen olisi helpompaa. Tavoitteena on kilpailukunnon saavuttaminen, vaikka kilpaileminen ei ole itse tarkoitus.
Ma 18.00-19.30 VOI-MES, kouluttaja Pia Takkunen
Ryhmässä kouluttaja on paikalla joka toinen viikko. Pääpaino on ratareeneissä (VOI-MES taso). Jokainen koirakko huomioidaan kuitenkin toiveiden mukaan, rataa ei ole pakko koskaan tehdä, voi siis tehdä vain tekniikkaa tai yksittäistä kylttiä. Ryhmään tulijalla tulee olla hallussa jo alokasluokan kyltit sekä mielellään hiukan kisakokemusta (ei pakollinen)
Kouluttajasta:
Pia kisaa tokon EVL-luokassa lainakoiralla, sekä hänellä on rallytokosta tuomarikurssi käytynä (ei oikeuksia)/RT koulutusohjaajakortti/VKT kortti. Rallytokoa hän on harrastanut vuodesta 2008, ja kisannut 5 eri koiralla kaikissa luokissa.
Ke 18.30-20.00 AVO-VOI, kouluttaja Kati Jönhede
AVO-VOI -tasoisessa ryhmässä tehdään AVO-tasoisia pieniä ratapätkiä koirakon tason mukaan, ja lisäksi tutustutaan pikkuhiljaa VOI-luokan tehtäviin. Opetellaan seuraamista myös oikealla puolella ja vahvistetaan koiran takapäänkäyttöä, sekä muita pohjataitoja.
Kouluttajasta:
Kati on kisannut mäyräkoirien kanssa rally-tokoa vuodesta 2017 alkaen. Koiran iloinen tekeminen ja pohjataitojen kouluttaminen on Katille sydämen asioita.
Ke 20.00-21.30 Rally-toko, itseohjautuva
Tämä itseohjautuva ryhmä on tarkoitettu niille, jotka jo kisaavat tai tulevaisuudessa tähtäävät rally-tokokisoihin. Ryhmä voi suunnitella treenit yhdessä tai sopia esimerkiksi treenien suunnitteluvuoroista ryhmäläisten kesken.
To 16.30-18.00 Rally-tokoa monipuolisesti ALO-AVO-tason koirakoille, kouluttaja Aki Leppänen
Ryhmässä pyritään kouluttamaan perustekniikkaa paremmaksi ja vahvemmaksi, kunkin koirakon tason mukaan lähtötasosta riippumatta. Kotiläksyiltäkään tässä ryhmässä ei voi välttyä.
Kouluttajasta:
Aki on rally-kouluttajana Poksilla uusi, mutta kokemusta on kuitenkin kertynyt vuosikymmenien varrelta. Kokeiltu on tokoa, agia, näyttelyjä ja rally-tokoa. Aki kilpailee kahdella staffilla ALO/AVO-luokassa.
To 18.00-19.30 AVO+, kouluttajat Marika Leppänen & Outi Lehes
Ryhmä on tarkoitettu tavoitteellisesti kohti kisoja treenaaville koirakoille, joilla rally-tokon perusteet ovat jo hallussa ja koirakko kykenee harjoittelemaan avoimen luokan kylttejä. Kisaura voi olla jo aloitettu tai kisoihin ollaan vasta tähtäämässä, tärkeintä on motivaatio kehittyä ja harjoitella myös itsenäisesti. Ryhmässä tavoitteena on vahvistaa ja viedä eteenpäin pohjataitoja ja rakentaa koirakoille monipuolisesti eri kisauralla vaadittavia taitoja palkattomuudesta häiriön sietoon ja ohjaajan sääntötuntemukseen. Tavoitteista huolimatta tärkeintä on kuitenkin, että ohjaajalle ja koiralle jää treeneistä hyvä mieli!
Kouluttajista:
Marika kertoo: Olen kisannut rally-tokossa neljän eri koiran kanssa eri luokissa ja eläköityneen koirani kanssa aina RTK4 asti. Vinttikoirien kanssa treenaaminen on opettanut koiran mielentilan ja motivaation merkitystä ja oikean palkkaamisen tärkeyttä. Kouluttajana olen tarkka, mutta koiralähtöinen ja kannustava. Koulutan mielelläni erilaisia koirakoita ja nautin lajin suuresta rotukirjosta.
Outi on saavuttanut koiransa Aavan kanssa rally-tokon voittajaluokan koulutustunnuksen ja treenaa tällä hetkellä tavoitteena mestaruusluokan koulutustunnus. Outi painottaa kaikessa koulutuksessa koiran ja ohjaajan hyvää tunnetilaa, häiriöiden kestävyyttä, oikea-aikaista palkkaamista sekä koiralähtöistä ohjausta. Outi toivoo ryhmään osallistuvilta ohjaajilta motivaatiota kehittää omia ja koiran taitoja kisatavoitteisesti.
Pe 16.30-18.00 Rally-tokon arvokisoihin itsenäisesti tähtäävät
Tämä itseohjautuva ryhmä on tarkoitettu koirakoille, jotka treenaavat rally-tokoa tavoitteellisesti kisoihin ja jopa arvokisoihin tähdäten. Ryhmän ideana on, että jokainen ryhmäläinen on vuorollaan vastuussa kunkin treenikerran suunnittelusta (varsinaista kouluttamista ei kuitenkaan edellytetä). Näin koko ryhmä sitoutuu auttamaan toinen toistaan ja treenikertoihin tulee myös selkeä rakenne. Halutessaan ryhmäläiset voivat myös hankkia ja maksaa itselleen ulkopuolisen kouluttajan. Ryhmän osallistujilta toivotaan aitoa tavoitteellisuutta ja sitoutumista treenien suunnitteluun ja niihin osallistumiseen.
Toko
Ti 18.00-19.30 Valmennusryhmä, kouluttaja Riikka Kaljunen
Tokon valmennusryhmässä valmennus lähtee koirakon tasolta kohti koirakon tavoitteita. Valmennuksessa huomioin niin koiran kuin ohjaajan mieltymyksiä. Koirakon tärkeimmät ominaisuudet ovat tavoitteellisuus ja motivoituneisuus. Huom! Valmennusryhmässä valmennusmaksu 15 EUR/valmennuskerta, laskutetaan kauden päätteeksi erikseen. Valmennus joka toinen viikko.
Kouluttajasta:
Valmennusryhmää luotsaa tokosta aina nauttinut kokenut tokon liikkuri. Valmentajana huomioin niin kokonaisuuksia kuin yksityiskohtia. Lähden ajatuksesta että treenaaminen on nautinnollista, ja sitä tehdään ajatuksella. Valmentajana ominaisuuksiini kuuluu tarkat silmät ja laaja tarkkaavaisuus koko koirakkoon. Kotoa löytyvät lancashirenkarjakoira ja pyreneittenpaimenkoira ovat varmistaneet, että huumori on iso osa omaa treenaamistani ja koulutustapaani.
Ti 19.30-21.00 Tähtääjät, kouluttaja Anni Rask
Tähtääjät-ryhmä on tarkoitettu tavoitteellisille harrastajille, joiden koirat kisaavat alokas- tai avoimessa luokassa tai tähtäävät kisakentille tokossa. Ohjaajan tulee olla käynyt tokokokeissa joko nykyisen tai aiemman koiran kanssa. Ryhmässä harjoitellaan alokas- ja avoimen luokan liikkeiden lisäksi myös kokeissa tarvittavia oheistaitoja sekä ylempien luokkien liikkeitä.
Kouluttajasta:
Tähtääjien kouluttaja Anni on harrastanut tokoa yli kymmenen vuoden ajan pääasiassa sileäkarvaisten collieiden kanssa. Tokouraan mahtuu treeni- ja kisakokemusta neljän temperamentiltaan erilaisen koiran kanssa. Kisakokemusta Annilta löytyy voittajaluokasta, nykyinen tokokoira kisaa avoimessa luokassa. Vuosien aikana Anni on käynyt haalimassa oppia säännöllisesti eri kouluttajilta, mm. parin vuoden ajan collieyhdistyksen tokoringin kautta. Tokon treenaamisessa lemppareihin kuuluvat yhteisen treenikuplan rakentamisen lisäksi vauhtiliikkeet kuten ruutu ja kierto sekä noudon eri osaset.
Ke 17.00-18.30 Tokoryhmä tavoitteellisille, kouluttajat Seija Rämö ja Ritva Jansson
Tässä ryhmässä voi koira olla tasoltaan möllistä evl:aan ihan mikä vaan, ohjaajalla kuitenkin tokon koekokemusta tällä tai jollain aikaisemmalla koirallaan. Ohjaajan tulee olla motivoitunut treenaamaan myös itsenäisesti. Koiran - ja ohjaajankin - edistymisen kannalta pelkät ohjatut viikkotreenit eivät vie taitoja eteenpäin. Rohkeus avustaa muita treeneissä kehittää omaakin osaamista eli esim. liikkurina toimimista on hyvä harjoitella tässä porukassa. Ryhmää kouluttaa Seija ja Ritu vuoroviikoin ja heidän tietotaidosta ja kokemuksesta jokainen nappaa omalle koiralleen sopivat neuvot. Ohjaaja on itse oman koiransa asiantuntija.
Kouluttajista:
Seijan tokoharrastus alkoi 90-luvulla jackrussellinterrierin kanssa. Kun kotiin tuli ensimmäinen snautseri, PK-maastolajit (jälki, haku, etsintäkoe, erikosjälki) ja PK-tottelevaisuus tulivat mukaan, mutta toko on pysynyt Seijalla kaikkien koirien kanssa ns. ykköslajina. Seija on kouluttautunut tokossa yhdistysten pienryhmissä ja kursseilla ja myös itse toiminut kouluttajana ja hänellä on myös liikkeenohjaajan pätevyys. Tokossa tärkeintä Seijalle on koiran ja ohjaajan hyvä suhde ja yhteistyö sekä mukava ja tavoitteellinen yhdessä tekeminen.Tällä hetkellä Seijan laumaan kuuluu eläkkeellä oleva 10-vuotias VOI-luokasta valioitunut Tove, nykyinen harrastuskaveri 5-vuotias Rania (TVA-V) ja 1,5-vuotias Mortte.
Ritu harrastaa tokoa, agilityä ja rallyä, kokeiltu on myös nose ja paimennus. Tällä hetkellä kisakoirana tokossa schapendoes Vimma (TVA-E) ja kasvamassa lapsenlapsi Pimu seuraamaan mummin jalanjälkiä. Vimma jatkaa kisaurasnsa edelleen evl:ssa ja vilkkaana paimenkoirana aiheuttaa joskus päänvaivaa koulutuksessa. Tärkeää treenaamisessa Ritun mielestä onkin, että hauskuus on säilytettävä ja uusia keinoja kannattaa rohkeasti kokeilla. Myös luotto koiraan on tärkeää.
To 19.30-21.00 Toko/pk-tottis itsenäinen
Tässä itseohjautuvassa ryhmässä voit treenata tokoa ja pk-tottista tavoitteellisesti kohti kokeita. Ryhmän jäsenet auttavat toisiaan treeneissä ja niiden suunnittelussa. Pk-vastaava Aino Lakiasuo on lupautunut kouluttamaan ryhmää satunnaisesti.
Omatoimitunti
Omatoimitunti tarkoittaa 1 h treeniaikaa viikossa hallilla sellaiseen aikaan kun siellä on vapaata kalenterissa. Omatoimitunti sopii hyvin sellaiselle treenaajalle, jolla on vaikeuksia esimerkiksi työn vuoksi sitoutua kiinteään ryhmään. Omatoimitunti myönnetään perustellusta syystä.
.png)
