Rally-tokokoulutusta 10.9.23

8.8.2023

Rally-tokon ylituomarit Jenni Susi ja Linda Wiksten saapuvat kouluttamaan rally-tokoa PoKS-hallille sunnuntaina 10.9.2023. Koulutus on sisällä hallissa kahdella kentällä yhtä aikaa klo 9-16. Koulutus kolmen koirakon ryhmissä, treeniaikaa noin 25 min/koirakko.

Jenni Susi on rally-tokon ylituomari Helsingistä. Jenni on harrastanut ja kilpaillut useissa koiraharrastelajeissa 20 vuoden aikana, esimerkiksi toko, vesipelastus, agility, mejä ja PK-jälki. Rally-tokoa Jenni on harrastanut vuodesta 2015 ja on myös Suomen rally-tokon maajoukkueessa 10-vuotiaan aussiensa kanssa. Kouluttajana Jenni on tarkka ja kannustava. Ennenkaikkea hän haluaa tietää mitkä ovat teidän omat tavoitteet, jotta hän voi tukea ja auttaa juuri teitä teidän omalla rallypolulla.

Linda Wiksten on rally-tokon ylituomari Porvoosta. Rally-tokoa Linda on harrastanut vuodesta 2015 ja laji onkin vienyt mennessään. Rally-tokon lisäksi harrastuslaji valikoimaan kuuluu tällä hetkellä nosework ja hoopers. Kouluttajana Lindalle on tärkeää koirakon iloinen yhteistyö ja rally-tokon tehtävien oikeanlaiset suoritustavat koirakon tavoitteiden mukaisesti.

Koulutukseen mahtuu mukaan yhteensä 22 koirakkoa. Etusijalla koulutukseen ovat PoKS ry:n jäsenet.
Yksityisreeni PoKS ry:n jäsen 30,00 € - ILM alkaa 1.8.23. 
Yksityisreeni EI-jäsen 35,00 € - Tämä ILM alkaa 25.8.23. 

Ilmoittaudu mukaan 5.9.23 mennessä.
Ilmoittautuminen on sitova.

Koulutukseen on mahdollista osallistua myös kuunteluoppilaana. Kuunteluoppilaiden määrää ei ole rajoitettu. Kuunteluoppilaspaikan hinta on 10 euroa. Ilmoittaudu kuunteluoppilaaksi sähköpostilla osoitteeseen pia.takkunen@gmail.com.

Lisätietoa koulutuksesta: pia.takkunen@gmail.com